Ajankohtaista
Arkisto
RSS

« Takaisin


Suomen Rakennusmedia Oy kehittää sähköisiä palveluja

27.08.2009 12:18

Kustannusala on murroksessa, kun perinteisen kirjan ohella ihmiset hankkivat tietoa yhä enemmän sähköisistä medioista.  Tämä kehitys näkyy selvästi myös tietokirjoissa. Rakennusteollisuuden Kustannus RTK Oy vastaa tähän haasteeseen ja panostaa voimakkaasti uusien sähköisten tuotteiden kehittämiseen. Osana kehitysprojektia yhtiön nimi muuttui 6.8.2009 Suomen Rakennusmedia Oy:ksi. Yhtiön omistaa edelleen Rakennusteollisuus RT ry.

 - Haluamme palvella tietoa ja koulutusta etsiviä asiakkaitamme entistä paremmin. Perinteinen kirja on yhä voimissaan, mutta asiakkaamme hankkivat paljon tietoa myös sähköisistä medioista. Meidän tehtävämme on tuottaa tietoa asiakkaillemme siinä muodossa kuin se heille parhaiten sopii, kertoo yhtiön toimitusjohtaja, yli-insinööri Eero Sivunen. 

Rakennusmedia on yhtiön uusi, rakennusalan yrityksille suunnattu verkkopalvelu. Palvelu rakennetaan syksyn 2009 aikana ja avataan vuoden 2010 tammikuussa.

 Rakennusmedia tarjoaa kattavat rakennusalan tieto- ja koulutuspalvelut. Siitä tulee myös kanava, jonka kautta tietoa voi välittää monipuolisesti muille rakennusalan toimijoille. Palvelussa panostetaan erityisesti verkkojulkaisuihin ja -seminaareihin sekä verkossa tapahtuviin yhteisöllisiin koulutuspalveluihin.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Eero Sivunen
eero.sivunen@rakennusteollisuus.fi
gsm: 0500 504 579


Tuoreimmat uutiset

Veronumerojen myöntäminen ulkomaalaisille alkaa kesäkuussa
22.05.2012
Tilapäisesti Suomeen töihin tulevat ulkomaalaiset rakennusalan työntekijät saavat henkilötunnuksen ...

Putkiremonttien määrä tuplaantuu ensi vuosikymmenellä
22.05.2012
Taloteknisten peruskorjausten eli kansanomaisesti putkiremonttien tarve kasvaa lähivuosina voimakka...

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia rakentamiseen tutkittu
22.05.2012
Ilmastonmuutoksen ja lisäeristämisen rakennuksille aiheuttamia mahdollisia riskejä tutkivassa FRAME...