|
Raksatori opastaa nuoria ja aktivoi työttömiä Lahden Raksa-messuilla16.03.2007 12:00
Raksatori -tapahtumassa 16.3.2007 rakennusalan toimijat haluavat herättää nuorten kiinnostusta rakennusalan ammatteja kohtaan. Tapahtumassa aktivoidaan myös työttömiä ja alan vaihtoa suunnittelevia aikuisia harkitsemaan uutta ammattia rakentamisen parista. Lisäksi alan valinneita kannustetaan kehittämään omaa osaamistaan. Rakennusalan yrityksistä yli puolet ilmoittaa kokevansa pulaa ammattityöntekijöistä. Alalta siirtyy eläkkeelle vuosittain lähes 5000 työntekijää ja 1000 teknistä toimihenkilöä. Samanaikaisesti oppilaitoksista valmistuu vain 2500 osaajaa työntekijätehtäviin ja 700 insinööriä suunnittelu- ja työnjohtotehtäviin. Alalle on syntynyt rakenteellinen pulaa osaajista. Erityisen hankala tilanne on suunnittelijoiden, työnjohtajien, kirvesmiesten ja lvi-työntekijöiden osalta. Rakennusalan kiinnostavuuden lisääminen nuorison parissa on tärkeää, vaikka ensisijaishakijoiden määrät eritasoisten oppilaitosten rakennusosastoille ovat olleet kasvussa viime vuosina. Rakennusalan tarjoamat mahdollisuudet laajasti esillä Raksatorilla rakennusalan ammattilaiset esittelevät ammatteja ja koulutusvaihtoehtoja monipuolisesti sekä työntekijä- että toimihenkilötehtävien piiristä. Eräänä teemana on alan töiden soveltuvuus naisille. Tapahtuman tavoitteena on saada nuoret innostumaan rakennusalan ammateista. Raksatorille kutsutaan reilut 2 000 Päijät-Hämeen peruskoulun kahdeksannen luokan ja lukion toisen luokan oppilasta tutustumaan rakennusalan ammatteihin. Lisäksi oppilaille järjestetään muun muassa kilpailu, jonka avulla he voivat tutustua Raksatorin tarjontaan. Kaikki osallistuvat myös arvontaan, jossa on palkintona MP3 -soittimia. Oppilaskuljetukset tapahtumaan organisoi ja hoitaa Koulutuskeskus Salpaus. Salpauksen opiskelijat suunnittelevat ja kokoavat osaston oppilastöinä. Raksatorin tavoitteena on myös tarjota alan työttömille työllistymismahdollisuuksia. Lisäksi tapahtumalla tavoitellaan muiden alojen työttömiä. Työvoimatoimisto luo yhteydet työnhakijoihin ja heille kerrotaan tapahtumassa erityisesti koulutus- ja rahoitusmahdollisuuksista. Messuosastolla ovat esillä työhallinnon koulutuspalvelut ja oppilaitokset sekä rahoitusvaihtoehdot. Työvoimatoimiston edustajat jakavat Raksatorilla hakulomaketta, jonka rakennusalasta kiinnostunut hakija voi täyttää ja jättää messuosastolle. Näin tiedot alasta kiinnostuneista tulevat yritysten ja oppi-laitosten tietoon. Yritykset voivat rekrytoida tai sopia tapaamisista tapahtuman aikana. Raksatori on mahdollisuus kaikille osallistujille. Osallistuvat yritykset ja yhteisöt: Oka Oy, YIT Rakennus Oy, Rkl V. Mättölä Oy, Toimihenkilöunioni, Rakennusosakeyhtiö Hartela, Skanska Talonrakennus Oy, Rakennusliiton Hämeen aluetoimisto, Forssan Aikuiskoulutus/nosturiala, Talonrakennusteollisuuden Lahti-Kymen piiri ry, Hämeen ammattikorkeakoulun rakennustekniikan osasto, Koulutuskeskus Salpaus ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulun rakennustekniikan osasto, Hämeen TE- keskus; Päijät-Hämeen työvoimatoimisto ja Heinolan työvoimatoimisto Lisätietoja Talonrakennusteollisuuden Lahti-Kymen piirin aluepäällikkö Raimo Hovi, puh. 050 380 7768
|